Isto Rahkila (s.1998, Hämeenlinna) on turkulainen taiteilija, joka työskentelee monialaisesti ympäristötaiteen, performanssin ja äänitaiteen kentällä. Hänen taiteelleen tyypillistä on väliaikaisuus sekä käsitteellinen lähestymistapa. Ilmaisultaan hänen taiteensa on selkeää sekä minimalistista. Rahkilan taiteeseen vahvasti vaikuttavia tekijöitä ovat luonto, kansanperinteet, fluxus-liike ja zen-filosofia.
Ympäristötaiteen saralla Rahkila työskentelee suuren osan ajastaan ulkona ja suosii teoksissaan vain luonnonmateriaaleja. Ulkona luonnossa työskentely on Rahkilalle keino palata takaisin itseensä sekä todellisuuden äärelle, kuin myös keino paeta yhteiskunnan ja kaupungin hälyistä rytmiä. Ympäristötaide on hänelle intuitiivista, luonnossa liikkumisesta ja oleskelusta kumpuavaa itseilmaisua, jonka taustalla vaikuttaa myös ripaus yhteiskuntakriittistä ajattelua.
Peuranpolun aarteet Kotajärvellä projektissa Rahkila työskentelee ilman ennalta tehtyä suunnitelmaa, rakentaen teoksensa metsästä löytyvistä irrallisista materiaaleista. Noin viikon ajan hän samoilee Kuivajärven metsissä ja tekee taidettaan nettiyhteyden ja sähköverkon ulottumattomissa. Maastossa hän liikkuu jalan ja tekee työnsä käsivoimin. Valmiit teokset sijoittuvat Kuivajärven vuokrakämpän läheisyyteen ja ovat nähtävissä siellä elokuusta syyskuun lopulle.
Mietteitä (Hyttynen hyttysen rinnalla)
- Luonnossa liikkuminen tuntuu kuin heräisin päiväunilta. Ilmavirrat ja niiden mukana kulkevat hajut. Lämpötilat, kosteus ja äänet. Maatuvat kasvit, eliöt ja kivien ikuisuus. Kehollisesti ja paljain käsin koettava luonto tuntuu tuovan mieleni lähemmäs todellisuutta ja elämän tosiluonnetta. Kyse ei ole romantisoinnista vaan pikemminkin vilpittömästä havainnoinnista. En voi sanoa että nautin luonnossa, jossa hyttyset seuraavat taukoamatta ja jossa sade piiskaa ja kylmyys tunkee luihin, mutta jos katson tilannetta epäitsekkäästä näkökulmasta, olen tyytyväinen siihen, että näin on. On mahdotonta sanoa että luonto olisi täydellinen tai epätäydellinen, mutta se on varmaa, että minun olemassaolostani se ei ole riippuvainen. Tämä luontokokemuksista kumpuava luonnonfilosofinen ajattelu johtaa vapauden tunteeseen, joka on osatekijä siihen miksi kaikesta epämukavuudesta huolimatta palaan luontoon yhä uudestaan ja uudestaan. Siellä koen saavani olla sitä mitä olen. Osa suurta kokonaisuutta, mitätön hiukkanen osana jatkuvaa muutosta. Hyttynen hyttysen rinnalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti