PEURAN POLUN AARTEET - Kotajärven kierroksen toteuttajat, osa 3

Isto Rahkila (s.1998, Hämeenlinna) on turkulainen taiteilija, joka työskentelee monialaisesti ympäristötaiteen, performanssin ja äänitaiteen kentällä. Hänen taiteelleen tyypillistä on väliaikaisuus sekä käsitteellinen lähestymistapa. Ilmaisultaan hänen taiteensa on selkeää sekä minimalistista. Rahkilan taiteeseen vahvasti vaikuttavia tekijöitä ovat luonto, kansanperinteet, fluxus-liike ja zen-filosofia.

Ympäristötaiteen saralla Rahkila työskentelee suuren osan ajastaan ulkona ja suosii teoksissaan vain luonnonmateriaaleja. Ulkona luonnossa työskentely on Rahkilalle keino palata takaisin itseensä sekä todellisuuden äärelle, kuin myös keino paeta yhteiskunnan ja kaupungin hälyistä rytmiä. Ympäristötaide on hänelle intuitiivista, luonnossa liikkumisesta ja oleskelusta kumpuavaa itseilmaisua, jonka taustalla vaikuttaa myös ripaus yhteiskuntakriittistä ajattelua.

Peuranpolun aarteet Kotajärvellä projektissa Rahkila työskentelee ilman ennalta tehtyä suunnitelmaa, rakentaen teoksensa metsästä löytyvistä irrallisista materiaaleista. Noin viikon ajan hän samoilee Kuivajärven metsissä ja tekee taidettaan nettiyhteyden ja sähköverkon ulottumattomissa. Maastossa hän liikkuu jalan ja tekee työnsä käsivoimin. Valmiit teokset sijoittuvat Kuivajärven vuokrakämpän läheisyyteen ja ovat nähtävissä siellä elokuusta syyskuun lopulle.

Mietteitä (Hyttynen hyttysen rinnalla)

• Luonnossa liikkuminen tuntuu kuin heräisin päiväunilta. Ilmavirrat ja niiden mukana kulkevat hajut. Lämpötilat, kosteus ja äänet. Maatuvat kasvit, eliöt ja kivien ikuisuus. Kehollisesti ja paljain käsin koettava luonto tuntuu tuovan mieleni lähemmäs todellisuutta ja elämän tosiluonnetta. Kyse ei ole romantisoinnista vaan pikemminkin vilpittömästä havainnoinnista. En voi sanoa että nautin luonnossa, jossa hyttyset seuraavat taukoamatta ja jossa sade piiskaa ja kylmyys tunkee luihin, mutta jos katson tilannetta epäitsekkäästä näkökulmasta, olen tyytyväinen siihen, että näin on. On mahdotonta sanoa että luonto olisi täydellinen tai epätäydellinen, mutta se on varmaa, että minun olemassaolostani se ei ole riippuvainen. Tämä luontokokemuksista kumpuava luonnonfilosofinen ajattelu johtaa vapauden tunteeseen, joka on osatekijä siihen miksi kaikesta epämukavuudesta huolimatta palaan luontoon yhä uudestaan ja uudestaan. Siellä koen saavani olla sitä mitä olen. Osa suurta kokonaisuutta, mitätön hiukkanen osana jatkuvaa muutosta. Hyttynen hyttysen rinnalla.

PEURAN POLUN AARTEET - Kotajärven kierroksen toteuttajat, osa 2

Jessica Koskela on viulisti, musiikkipedagogi ja yrittäjä Reisjärveltä. Hän työskentelee viulunsoiton opettajana, kuoron johtajana sekä muskari opettajana. Yrityksensä kautta hän mm. antaa viulutunteja, tekee keikkoja, vuokraa viuluja ja tuottaa Jousten Riemua! -jousisoitinkurssia. 

Muusikkona Jessicaa on kuvailtu monipuoliseksi tulkitsijaksi. Hän soittaa sekä akustista että sähköviulua yli genrerajojen. Hänen mielestään parasta tässä ammatissa on juurikin se, että saa tehdä monipuolisesti erilaisia projekteja. Kuulet Jessican soittoa Suomen luonnon päivänä Kotajärven kierroksella.

PEURAN POLUN AARTEET - Biodiversiteetti eli luonnon monimuotoisuus

Biodiversiteetillä tarkoitetaan monipuolista luontoa, johon kuuluvat kaikki maapallolla olevat eliölajit, niin lahottajahomeet, loispistiäiset, ruiskaunokit, ihmiset ja valaat ja kaikki maapallolla esiintyvät luonnonolosuhteet autiomaasta sademetsiin, pohjoisiin havupuumetsiin ja valtameriin. Eliölajien keskinäiset sekä eliölajien ja luonnon olosuhteiden väliset riippuvuudet ja vaikutusketjut ovat hyvin moninaiset ja yllättävät eikä niistä vielä ymmärretä läheskään kaikkea. Nämä riippuvuudet ovat syntyneet miljardien vuosien aikana ja tasapaino voi olla yllättävä ja herkkä. Jonkin eliölajin väheneminen voi aiheuttaa toisen, kilpailevan esimerkiksi samaa ravintoa käyttävän eliölajin lisääntymisen tai toisaalta vähenemisen, jos ensimmäinen laji onkin tämän toisen ravintoa. Riippuvuudet ovat suurimmaksi osaksi paljon monimutkaisempia ja monitekijäisiä ja siksi niitä voi olla vaikea nähdä.

Vanhaa kuusimetsää, kuva Jyrki Lilleberg

Moninaisuus toimii geenipankkina tulevia olosuhteiden muutoksia ajatellen. Laaja geenipankki auttaa lajeja sopeutumaan muutoksiin. Siksi ei riitä, että säilytämme jonkin eliölajin viimeisiä yksilöitä tarhoissa tai suojelualueilla. Jotta jokin laji olisi oikeasti elinvoimainen, tulee siitä olla jäljellä tuhansia yksilöitä erilaisissa olosuhteissa ja tarpeeksi laajalla alueella, jotta sen perimä olisi tarpeeksi muuntautumiskykyinen olosuhteiden muuttuessa. Vastikään kuoli viimeinen suippohuulisarvikuono. Oikeastaan laji menetettiin elinvoimaisena lajina jo paljon aikaisemmin. Silloin kun niitä oli jäljellä vain satoja maantieteellisesti pienellä alueella.

Koska emme tunne kaikkia eri lajien riippuvuussuhteita, on viisasta pyrkiä säilyttämään kaikki lajit ja luonnon olosuhteet elinvoimaisina. Jonkin näennäisesti vähäpätöisen lajin katoaminen voi aiheuttaa katastrofaalisen ketjureaktion. Ketjureaktio voi olla niin hidas, ettemme sitä tunnista ja näe yhteyttä. Oikeastaan emme tiedä, onko jo niin tapahtunut, kun ihmisen toiminnan vuoksi on useita lajeja kuollut sukupuuttoon. Jos jäljellejääneillä lajeilla on vahva ja laaja perimä, voi se mahdollistaa kadonneen lajin lokeron täyttämisen ja siten estää vaarallisen katastrofin yhden lajin kadotessa. Tämän vuoksi on tärkeää pitää huoli mahdollisimman laaja luonnon monimuotoisuus. Tällöin voi tulla tarpeelliseksi tarkoituksella lisätä vähentyneiden tietynlaisten luonnon olosuhteiden kuten esimerkiksi vanhojen metsien tai tietyn tyyppisten soiden määrää, jotta niissä elävät lajit pysyisivät elinvoimaisina. Nämä alueet eivät myöskään saisi jäädä eristäytyneiksi saarekkeiksi, vaan niissä elävien lajien pitäisi pystyä liikkumaan tai leviämään, jotta niiden perimä pysyisi mahdollisimman monipuolisena.

Luonnon monimuotoisuus on itseisarvo, eli sitä pitää vaalia ja suojella, vaikka näyttäisikin siltä, että tietystä lajista on vain harmia. Kokonaisuuden kannalta kaikki lajit ja olosuhteet ovat tärkeitä. Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen on elämän suojelua.

 

Edesmenneen Veikko Lavin sanoja hieman muunnellen: 

Jokainen eliölaji on laulun arvoinen 

Jokainen eliölaji on tärkeä!

Teksti: Jyrki Lilleberg

PEURAN POLUN AARTEET - Kotajärven kierroksen toteuttajia, osa 1

Peuran polun aarteita etsitään ja esitellään Suomen luonnon päivänä lauantaina 26.8. Reisjärven Kotajärven kierroksella. Tapahtumat tarvitsevat tekijänsä, joten esitellään heitä sopivina annoksina tarkemmin. 

Osuuskunta Polku ja pitkoksen jäsenistä neljä ovat tällä hetkellä tiiviimmin mukana aarteiden metsästämisessä. Tässä heistä kaksi:

Heikki Susiluoma on taustaltaan maaseutututkija ja luonnossa liikkuja / luonnonsuojeluaktiivi. Siviilityökseen Heikki organisoi soiden ennallistuksia Hiilipörssi Oy:ssä.

Susiluoma asuu Jyväskylässä ja Peuran polun maisemat ovat olleet hänelle tärkeitä retkeilymaastoja vuosikymmenten ajan.

Ilkka Kuukka Lappeenrannasta on yhdistys- ja kulttuurikentän moniottelija. Peuran polku on tuonut myös suoluonnon pitkospuineen tutummaksi Saimaan puolisukeltajalle.

Ilkan työhistoriassa on vahva jälki valtion alueellisesta taidetyöstä ja taiteen moninaisuudesta. Tällä hetkellä Peuran polun aarteiden lisäksi Ilkka verkostoi eteläkarjalaisia järjestöjä, kuntia ja hyvinvointialuetta vahvistamaan maakunnan asukkaiden hyvinvointia.

Suunnittelutiimin ydinryhmään kuuluvat edellisten lisäksi osuuskunnasta Jyrki Lilleberg, Maaselän Latu ry:stä Helena Kinnunen ja Heli Hilliaho sekä ympäristötaiteilija Isto Rahkila. Heistä lisää tuonnempana, mutta suunnittelutiimi ottaa suunnittelun tosissaan:

Heikki, Jyrki, Heli, Helena ja Isto - ulkoilmaihmiset
olisivat ehkä Teamsin sijasta mieluummin - ulkona.